maanantai 21. syyskuuta 2015

Mikä on se kun nytkyttää ja tulee naamalle? No puukkosaha.



Tuosta. Jotakuinkin näin se on mennyt. Keväällä keksein että juhliminen on sata(tuhatta) kertaa kivempaa sekä halvempaa kun rakentaminen. Kun maksa sitten alkoi heiluttamaan valkoista lippua alistuin takaisin vasaran varteen ja heti meni selkä. Ja sen mitä 32vuotiaana loppuun ajettu kroppani on antanut periksi on käytetty pihahommiin. Sieltä on siivottu edellisten jäljiltä ties mitä romua perseestä perämoottoriin, revitty neliötolkulla jättibalsamia ja laitettu tilalle puita ja pensaita. Kahdesti viikossa nurmikkoa lykätessäni laskeskelin kumpiko tulee halvemmaksi, 2000neliötä asfalttia vai terassia.

Näihin kuviin ja tunnelmiin jäin ennenkun muutuin sököksi.
Siivouspäivä. Ja tottakai mä nyt maksoin tolle yhdelle työkaluvalmistajalle tämän kuvan julkasusta..

alivuokralaiset. Vuokraksi pistoja ja hunajaa.


Olen aina sanonut että parempi myöhään kun aikasin. Niin se meinas Suomen kesäkin kun elokuussa saapui. Sain siitä jonkun helvetillisen optimistipuuskan ajatellen että kesä jatkunee sitten vähintäänkin joulukuulle. Saapastelin tarmoa täynnä vintille useamman kuukauden siestan jälkeen ja pudotin loputkin yläpohjan eristeet. Virhe. On meinaan helvetin kylmä jo näin muutama viikko myöhemminkin, töitä talveen asti toisaalla aamusta iltaan joten ei ehdi kotihommia tehdä mitään. Mutta kuten ruohonleikkauskin niin otetaan tämäkin laihduttamisen kannalta -kylmässä hengailu kuulemma laihduttaa. Tämä kylläkin on väkisinkin paskapuhetta koska viime talven jälkeen olisi ollut jo napa selkärangassa jos laihdutusväittämä pitäisi paikkansa.



lasivillaa

katoilla tuulee..





Toinen virhe oli kutsua eräs vinttirakentamisen expertti konsultointikäynnille. Voi vittu. Hyvä nyt ettei aivan kaikkea tarvii tehdä uusiks mutta pienikin uudestaan laitto korpee.
Keväällä yksi rakennusmies ohjeisti tehdä sivuseinien räystäiden alle ulkolaudotukseen reikiä tuuletusraoille. Minä sitten akut ja hermot sauhuten runnoin kuppiterällä 2*tuumasen laudan läpi reikiä ja kruunasin koko paskan ötökkäverkoilla. Noh. Nyt tää herra expertti sano ettei alkuunkaan kuule riitä. Pitää sahata laudat kokonaan poikki niin et tuulensuojalevyn saa ujutettua ulos asti. Fuck! Jos joku haluu tulla suorittamaan niin kahvit keitän. Ja leipasen vaikka nisut kylkeen. Mitä vaan mutta puukko- eli nytkysahaa en haluu pidellä edes sen vertaa kun on pakko!

Harjottelin reijän pyöristämistä..


Toisekseen joudun purkamaan tekemäni niskojen kasvatukset. Eipä siinä, en ehtinyt niitä onneksi paljoa tekemään, mutta vahvistuslaput on ankkurinauloilla kiinni ja vanhana liimapuuntekijänä varmistin kaiken tottakai liimalla että varmasti pysyy sitten!! TOU!


Tein itse ja säästin


Mutta kuin taivaan lahjana esimieheni ilmotti tänään pari tuntia ennen työajan loppua että voisit pitää kesälomaa loppuviikon. Onneksi tuli näin lyhyellä varotusajalla, muuten olisin jo lentskarissa kohti katkoa enkä huomenna nytkyttämässä sillä vitunsaatanan puukkosahalla (naamaani). Semmosella siis jatkellaan savottaa. Mietin vain miksen alkanut harrastaa vaikka kanavatöitä..



Rakkaudella rakentamiseen
Henna Von Huppaduu


sunnuntai 25. tammikuuta 2015

huipulla tuulee

Heihei siellä eettereiden äärellä :)

Ihan sillä asialla läksin että se on kuulkaa työmaa offissa nytten. Poistun maasta.

Tuossa muutama päivä sitten eräs jalomielinen kaverini tuli auttamaan purkuromun ulostamisessa. Saatiin yhteistuumin tyhjennettyä vintti ennakoitua nopeammin jolloin inspiroiduin että joskos sitä purkais samaan hyömyyn vähän yläpohjaa. Purua ja kossupulloja satoi niskaan kun revittiin laudotusta ja muovia pois. Sitä on simasuut rakentaneet ennenkin :)



Saatiin joku viidesosa kattoa auki ja sitäkin aikaansaannosta kirosin jo myöhemmin samana iltana. Ulkona oli yli 10 astetta pakkasta ja safety areallani (sohva) tukka hulmusi ja muutenkin oli helevetin kylymä. Eipä juuri lämmittänyt vaikka vieressä pönttöuuni hohkasi punaisena kun veti niin pirun paljon. Päätin että eiköhän oo parempi laittaa jäihin koko vintti ja odottaa siihen että olen takaisin kotimaan kamaralla ja pihalla tavaraa odottamassa niin että saa suurinpiirtein heti jotain puretun tilalle.

Pakkasta yli -10 ja yläpohja osittain purettu; niin rapsakka oli porstuassa että kissatkin hengaili peittojen alla.  :)

Ostoslista laadittuna, halukkaat kuittaajat käsi ylös.


Itse en tosiaan oman mökkini purkujutuissa ole viinapulloja, vanhaa vihtaa ja paperiin käärittyä sahan terää lukuunottamatta vielä törmännyt mihinkään mielenkiintoseen, Mutta minkä löydön olikaan kaveri tehnyt oman korsunsa pemottamisen yhteydessä. Muumioitunut lepakko! Mitä helvettiä :)



Mutta se siitä. On tullut aika lähteä katkasuhoitoon (rakentamisesta) Barcelonaan jotta voin sitten tulla takaisin ja jatkaa taas niin päivisin kuin iltaisinkin tätä nikkarointia. Aion käydä pällistelemässä Sagrada Familian ja vaikka oman murheenkryynin kanssa ei ole minkäännäkösiä aikatauluja laadittu niin silti valmista on tultava nopeampaa mitä tuon kirkon kanssa (1882 alotettu rakentamaan, edelleen kesken)!!

Adios!


tiistai 20. tammikuuta 2015

Aloin kasvattamaan ruohoa

..niiku olin kirpparilla ja ostin sieltä (ku halvalla sai) Fineliä ja sitten tommosen luultavasti feikkivanhan taulun joka on sikäli mielenkiintonen että omakin tontti sijaitsee kuvatun alueen sisällä. Tuohon aikaan siinä ja siinä että onko maaplänttini maalla vai meressä, nykyisin maalla ja pohjavedet kellarissa..
Ajattelin laittaa noihin laakeisiin Fineleihin kissanruohoa kasvamaan jos jättäisivät kissit sitä myöden muut huonekasvit rauhaan.. 

Mitä remonttiin tulee niin varmaankin villan aiheuttamasta kutinasta vittuuntuneena olen viime aikoina panostanut enempikin kahvin valuttamiseen ja sosiaaliseen livekanssakäymiseen kun purkuhommiin. Nyt kummiskin on seinät rungolla. Enään kattolaudotuksen ja sen päälisten villojen purku sekä lattian ihmettelyä -maton alla lauta jonka yritän säilyttää jos mahdollista.

Joitain kuvia tähänastiselta matkalta.


ensimmäinen työtapaturma. Toinen oli kun vasara lähti vanttuusta ja lensi päin vasemman käden rannetta. Teki höpöö.


mitä mahtaa olla toi valkonen iljettävä kasvusto rasian oikealla puolella..?








Mitä tälläset valkoset iljettävyydet mahtaapi olla? Muutaman laudan päällä oli. Eivät kumminkaan vaikuttaneet miltään elottomilta eläviltä (esim toukka tms).


ja mitäs ne nämä sitten on? Näitä oli muuallakin. Ja ihan tosi hankalia kuvata puhelimella..


pitäis siivota...



Loppuun vielä että ennemmin tai myöhemmin joku sisustusintoilijakin ehkä eksyy tälle sivulle ja haluaisinkin ylpeänä esitellä vielä piharakennukseni puuceen. Tuosta mallia.




torstai 8. tammikuuta 2015

sanokaa mun sanoneen; lasivilla on saatanasta.

..myös iholla ja silmissä.

Elikkä tosissaan pääsin kaikenlaisten muuttujien jälkeen vihdoinkin heiluttamaan purkurautaa ja purkamaan sekä vinttiä että henkisiä patoutumiani. Tänään. Vasta. Urakka siis kusee heti kättelyssä.

Mutta älkää käsittäkö väärin. Ei sitä ihan perse homeessa kuiteskaan olla istuskeltu. Vettä on pumpattu kellarista kuutiokaupalla sekä tattadaa. Rännit ovat asennettuna kohteessa!

 Ja sitten olen taas lukenut. Ja lukenut. Meinaan siitä mikä hätäavuksi ei-toivottuun uima-allasosastoon.
Jos olisin koulussa tai viimeistään ennen kauppoja ollut yhtä innokas lukija niin en olisi kuunaan ostanut selvästi vailla parempaa tietotaitoa remontoitua rintamamiestaloa. Katsokaapas tälviissiin. Tosin tätäkään ei päässyt näkemään muutakun avaamalla seiniä.


Ja sitten sinne kellariin. Sillon kun vedenpaisumus huomattiin sitä vettä oli varmaankin maantasoon asti, joku n.70cm syvimmässä paikassa. Nytkun yrittää pumpata mitä nyt kotona sattuu olemaan niin vettä pääsee nousemaan joku 20cm maksimissaan. Ja se tulee jo parissa tunnissa, mutta esim yön aikana ei kuitenkaan juuri enempää. Kellarissa on kaksi räppänää sokkelissa, ryömintäluukku joka on tukittu finnfoamilla ja uretaanilla sekä pienempi luukku kuistin alle joka oli mytätty täyteen lasivillaa (i <3 lasivilla). Finnfoamiin puukotettiin reikä pumpun poistoputkea varten ja myös ne villat revein pois. Nyt siellä sentään vaihtuu ilma. Mietein vaan että nyt se puhaltaa sitä kosteeta kuistin alle? Mutta nousee se sokkeliakin pitkin sinne? Ja mitään kapillaarikatkoja tuskin on. Tai en niitä ainakaan havainnut kun kellarista pääsi ronkkimaan näköyhteyden sokkelin päälle. Kuvat kertokoon karua kieltään;




Ulkokuori olisi tarkoitus käydä läpi vintin jälkeen (ellei tässä nyt mene kaikki rahat maanrakennushommiin kele) niin tuohon kaiketi voi puuttua sitten vasta? Keskittyy nyt vaan pitämään veden tulon jollain tapaa kurissa? Ihmiset on vissiin tehnyt jonkunverran samoissa tilanteissa "kaivon" kellariin johon laittavat ämpärinsaavin ja uppopumpun? Jos askartelee sellaisen ja kattoo kevään tullen että miten toimitaan seuraavaksi. Tai se kevät on täällä länsirannikolla ollut viime aikoina kyllä joka toinen päivä. Minne voin asiastan reklamoida? En tykkää että viikon sisällä on 4 vuodenaikaa ja 20asteen lämmön heittelyt. #karpollaonasiaa
Toisekseen, olisiko kenelläkään vinkkiä millanen pumppu sellaseen kaivoon kannattaa hankkia? Vissiin sisäisellä uimurilla? Pumppu jonka hankein hädispäin vedenpaisumuksen tultua ansaitsee lähestulkoo kaikki vihasanat osakseen. Vaatii valvontaa koska ei ole mitään takuita että uimuri toimisi ja pumppu lähtisi pumppaamaan. -vissiin ihan yleinen ongelma niissä? Ja jos ei ole 24/7 valvomassa sitä niin vettä pääsee väkisinkin kerääntymään lattialle. Alkuun jaksoin istua kellarissa ja kytätä sitä oikuttelevaa pumppua mutta tajusin sen käyvän niin puuduttavaksi touhuksi että sitä menoa alkoholisoituisin alkamalla ottamaan eväät mukaan.

tässä tämä persläpi ja sikarihuone

Kyllä tässä on tullut tämän viikon aikana useasti ikävöityä sitä taloyhtiöiden paniikkinappulaa jolla saa huoltoukon hoitamaan ongelman ja itse lähteä jaloista vaikka kaljalle ellei parempaa keksi.

Loppukevennykseksi vielä kun äiti oli ostanut vilkkaalle veljenpojalle 3v remonttihanskat kun hän haluaa auttaa, aina ja kaikessa. Viime kesänä tasoteltiin yhdessä seiniä yli :)

vähän niinkun hanskat mutta pienet

Kettu kuittaa.

lauantai 3. tammikuuta 2015

alakerta märkänä ehhhhh

Tänään lausuttu ensimmäiset tunteikkaat vittusaatanat.
Talossa on semmonen semikellari. Elikkäs jälkeenpäin tehty, muutaman neliön kokoinen. Siellä on joku muinainen vesipumppu ja pikkuriikkinen munavaraaja. Tänään siellä oli myös uima-allasosasto. Altaan syvyys syvimmillään varmaan +50cm.  



Ja eikun nilkka oikosena vesipumppua ostamaan. Nyt kuivatellaan. Lemmikkivesikoira hieman nyrpistelee koska tässä olis ollu hänen korkeudelleen mahdollisimman hyvä sisävesiallas.
Muutenkin tämän päivän löydökset olleet hivenen rectumista. Yläkerran seinissä ulkoapäin ulkolaudoitus, tervapaperi, lasivilla, muovi, huokolevy, vaakalaudoitus lautojen levysellä raolla, lastulevy ja lateksi. Aika paljon muovia ja muuta skeidaa.. Muttei mitään vinolaudoitusta missään kohtaan. Saa taas täällä myrskyn silmässä peljätä entistä enemmän että tönö kaatuu ympäriltä.
Mutta sentään joku hauskanenkin juttu löyty. Ei taida kukaan enään vastailla noista numeroista?



Semmottis. Jos huomenna olis hivenen jo valosampaa. Ja kuivempaa. Mitään tulipaloa en silti toivo, niin epätoivoisia ei vielä olla :)

perjantai 2. tammikuuta 2015

teen itse ja säästän

entinen kerrostalokyttä vahtimassa omaa pihaa
Varoitukset kärkeen, blogin kielenkäyttö ei sovi heikkohermoisille eikä pilkunviilaajille.

Kyseessä 56 rakennettu rintamamiestalo sekä ulkorakennus joiden kanssa tuskailee huonekalupuusepän- ja maalarintutkinnot suorittanut nainen joka hankkii elantonsa rakennusten rembranttina muttei tajua itse rakentamisesta juuri mitään. Eikä puusta tehdyistä taloista. Paitsi että niiden henki, tarinat, ikä, puitteet ym viehättävät. Kerrostalo-osakkeen restauroinnista vielä suoriudunkin mutta vanhempi  puutalo? Totaa... peukku on kyynärvartta myöden suussa. Elämäni olen asuttanut elementeistä ja tiilistä kyhättyjä rakennuksia, nyt viimiset pari kuukautta rintsikkaa. Olen ottamassa siis varaslähtöä remonttiin koska aion alottaa sen änyyteenyt enkä vasta 10kk kuluttua jolloin tulisi se vuoden ihmettely täyteen. 

15vuoden rakennuksilla huseeramisen jälkeen olen nyt vasta tutustunut perinnerakentamiseen ja lukenut netin lisäksi kuin raamattua mm kahta seuraavaa kirjaa;



Tämän lukemisintoni myötä rakennusmiehet repivät hiuksiaan kun ensin kyselen ja sitten vänkään kunnon tee-se-itse-rakentaja-neropattina vastaan kaikkeen :) Olen lukemisen ohella myös hikoillut litroittain kylmää hikeä koskakun torppaani on remontoitu sieltä täältä ja lukemani perusteella todella viikseen. On jälkikäteen rakennettua suihkua, finnfoamilla vuorattua kellaria, muovimattoa, pelliä ovensmyygeistä ja kynnyksistä lähtien ym. Ylös on rakennettu makkarit varmaan joskus 70-80 luvulla. Ja ylhäältä olisi tarkoitus myös allekirjoittaneen alottaa savotta ja jatkaa ulkovuoreen. Ylhäällä pitäisi purkaa olemassa oleva, eristää ja rakentaa; makkari, vaatehuone, ehkä pienempi mh, vessa ja nyt kaikki huutaa jee, suihku!! Ei ilmeisesti mitenkään erityisen suotavaa mutta eipä se ainakaan enempää voi mennä vihkoon kun alakerran jo olemassa oleva...

Toivottavasti joku tämän tyyppisen projektin osaaja on niin virkaintonen että jaksaa käydä lukemassa jorinoitani ja pähkäilyjäni ja kertoa oman mielipiteensä ja vinkkinsä.. :) Ettei tarvii alkaa toteuttaa niitä muovitusohjeita joita töissä saa ;) Niin ja kerran luin remonttiblogia jolla oli työkalusponssi. Mulle hei kelpaa semmonen sitten kanssa!! Lupaan koeajaa kaiken ilmasen taloremontissani ja kertoa siitä muillekkin :D 

Tässä siitä surullisesta yläkerrasta kuvia. Seinistä löytyy tokkiinsa sitä kirottua höyrynsulkumuovia ja ulkovuoren rimalaudoitus pyyhkäisty lateksilla varmaankin tässä aika lähivuosina. 
















Jos joku nyt miettii että miksi tuo tumpelo nainen on mokoman ottanut taakakseen niin nämä kuvat entisen ja nykyisen asunnon ulkopuolelta selittänevät jotain ;)
Viereisessä kuvassa joku entisistä naapureista tutkimassa roskiksia, alemmassa nykyinen naapuri ainoana yhdellä tontin sivuista.



Semmosta. Ehkä kirjotan joskus toistekkin. Ehkä en. Huomenna alan purkamaan, toivottavasti ei sorru koko mökki. Heippa!